Ihmissusi Lontoossa

(An American Werewolf in London, USA 1981)

Ohjaus: John Landis
Pääosissa: David Naughton, Jenny Agutter, Griffin Dunne

Tänä vuonna Night Visions -elokuvafestivaalien vieraana oli ohjaajalegenda John Landis, joka tunnetaan muun muassa elokuvista Blues Brothers, Vaihtokaupat ja Prinssille Morsian. Osallistuin elokuvan Ihmissusi Lontoossa esitykseen ja sen jälkeiseen Masterclass-keskustelutilaisuuteen lauantaina 4.12.2021.

An American Werewolf in London (1981) & John Landis Masterclass Night Visions -elokuvafestivaaleilla 4.12.2021.

Ihmissusi Lontoossa eli An American Werewolf in London sai alkunsa ohjaajan kokemuksista entisen Jugoslavian alueella 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Hän todisti tuolloin hautajaisseremonian, jonka tarkoituksena oli estää vainajan kosto eläville. Samaan aikaan ihmiskunta lähetti astronautteja kuuhun.

Ihmissusi Lontoossa kertoo kahdesta amerikkalaisesta reppumatkaajasta (David Naughton ja Griffin Dunne), jotka kohtaavat paikallisten varoituksista huolimatta Pohjois-Englannin nummilla salaperäisen ihmisen ja eläimen välimuotoa muistuttavan hirviön. Tarina jatkuu Lontoossa, jossa toinen miehistä, David, saa hoitoa hyökkäyksen jälkeen ja huomaa muutoksia kehossaan.

Jatka lukemista ”Ihmissusi Lontoossa”

Passion

(Ranska, Saksa 2012)

Ohjaus: Brian De Palma
Pääosissa: Rachel McAdams, Noomi Rapace, Karoline Herfurth

Jos pidät saksalaisista dekkarisarjoista ja Basic Instinct (1991) -leffasta, niin nautit varmasti myös tästä Brian De Palman vuonna 2012 ilmestyneestä jännäristä. Passion -leffassa on kaikkea mitä kylmän viileältä trilleriltä voi odottaa. On valtapeliä lasitetussa mainostoimistossa, on cocktailkutsuja, on eroottista latausta miesten ja naisten välillä – ja on lopulta saksalainen poliisimies selvittämässä jälkiä.

Passion (2012)

Passion on uusintaversio Alain Corneaun elokuvasta Crime d’amour (2010), jonka pääosissa esiintyivät Ludivine Sagnier ja Kristin Scott Thomas. De Palman versiossa pääosia esittävät toiset kaksi upeaa näyttelijätärtä Rachel McAdams ja Noomi Rapace. Elokuvan jännite on paikoitellen hyvin riippuvainen näiden kahden työskentelystä.

Brian De Palma tunnetaan sellaisten klassikoiden kuin Carrie (1976), Scarface – Arpinaama (1983) ja Lahjomattomat (1987) ohjaajana. Passion ei ole hänen parhaimpia töitään, mutta heikoimmillaankin Brian De Palma on varsin hyvä. Ohjaajan urasta on tehty myös dokumenttielokuva nimeltä De Palma (2015), josta olen kirjoittanut aiemmin.

Suomessa Passion-elokuvaa on levitetty vain DVD- ja Blu-ray-julkaisuna. Saatavuuden suoratoistopalveluissa voi tarkistaa vaikka JustWatch-palvelussa.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Ben

(USA 1972)

Ohjaus: Phil Karlson
Pääosissa: Lee Montgomery, Joseph Campanella, Arthur O’Connell

Phil Karlsonin ohjaama Ben on yksi oudoimmista leffoista, joita olen viime aikoina katsonut. Se on jatko-osa aikanaan ilmeisen suositulle kauhuelokuvalle Willard (1971), jossa Willard-niminen päähenkilö kouluttaa rotista itselleen ”palkka-armeijan”. Willard-elokuvan lopussa – ja Ben-elokuvan alussa – Willardille käy huonosti, kun rotat käyvät isäntänsä kimppuun.

Ben (1972)

Ben on rottien pomo, joka löytää jatko-osassa uuden ystävän sydänsairaasta pikkupojasta nimeltä Danny (Lee Montgomery). Danny piilottelee Ben-rottaa perheeltään, viranomaisilta ja muilta, jotka eivät suhtaudu niin ymmärtävästi tappaviin jyrsiöihin.

Jatka lukemista ”Ben”

Basic Instinct – vaiston varassa

(Basic Instinct, USA 1991)

Ohjaus: Paul Verhoeven
Pääosissa: Michael Douglas, Sharon Stone, George Dzundza

Brittiläisen elokuvalehti Empiren elokuun numerossa on mainio juttu Mario Kassarin ja Andrew Wajnan vuosina 1976-1995 luotsaamasta Carolco-elokuvayhtiöstä. Yhtiön tuottamia elokuvia ovat muun muassa Taistelija (1982), Rambo – taistelija 2 (1985), Noiduttu sydän/Angel Heart (1987), Rambo – taistelija 3 (1988), Terminator 2 – Tuomion päivä (1991), Total Recall – unohda tai kuole (1990) sekä Renny Harlinin Cliffhanger – kuilun partaalla (1993) ja Kurkunleikkaajien saari (1995). Ainakin itselleni Carolcon alkutunnari (YouTube-linkki) tuli 1980- ja 1990-luvuilla varsin tutuksi, ja se takasi yleensä mielenkiintoisen leffahetken.

Basic Instinct (1991)

Carolco-yhtiön tuotantoa on myös Paul Verhoevenin ohjaama Basic Instinct – vaiston varassa, joka on hollantilaisen Verhoevenin kolmas ohjaustyö Yhdysvalloissa. Sitä edelsivät toiminta- ja tieteiselokuvien klassikoksi noussut Robocop (1987) sekä Arnold Schwarzeneggerin sci-fi-hulluttelu Total Recall – unohda tai kuole (1990).

Basic Instinct on hitchcockmainen eroottisesti ladattu trilleri, jossa on tietty romanttisen romaanin vivahde. Elokuvassa sivuraiteille ajautunut sanfranciscolainen etsivä Nick Curran (Michael Douglas) päätyy ex-rokkarin raa’an murhan tutkinnan yhteydessä rikoskirjailija Catherine Tramellin (Sharon Stone) pauloihin ja sotkeutuu yhä vaarallisempaan leikkiin tämän kohtalokkaan oloisen naisen kanssa.

Jatka lukemista ”Basic Instinct – vaiston varassa”

Eye in the Sky

(Britannia 2015)

Ohjaus: Gavin Hood
Pääosissa: Helen Mirren, Aaron Paul, Alan Rickman

Eye in the Sky (2015)

Gavin Hoodin ohjaama brittiläinen Eye in the Sky oli Espoo Cinén ohjelmistossa vuonna 2016. En päässyt katsomaan elokuvaa tuolloin, mutta päätin katsoa sen heti, kun sopiva hetki tulee. Nyt se tuli.

Elokuva kertoo Britannian ja sen liittolaisten sotilasoperaatiosta, jonka tarkoituksena on vangita vaaralliseksi luokiteltuja terroristeja Nairobissa. Yhdysvaltain armeija tukee operaatiota tiedustelulennokkiensa avulla, jotka toimivat operaation silminä taivaalla.

Eye in the Sky on hienosti toteutettu elokuva terrorismin vastaisesta taistelusta ja taisteluun sisältyvistä moraalisista kysymyksistä. Elokuva kuvaa taitavasti myös poliittisen päätöksenteon kiemuroita ja vastuun jakautumista ja ajoittaista vastuun pakoilua.

Näyttelijäkaarti on osaava ja karismaattinen. Erityisesti loistavat Helen MirrenAaron Paul ja Alan Rickman. Rickmanille Eye in the Sky jäi viimeiseksi työksi ennen kuolemaa tammikuussa 2016. Näyttelijäsuoritusten ja kaiken muunkin perusteella suosittelen elokuvaa lämpimästi.

Lisätietoa elokuvasta:
IMDb / Elonet

Mindhunters

(USA 2004)

Ohjaus: Renny Harlin
Pääosissa: Val Kilmer, LL Cool J, Christian Slater

Mindhunters (2004)
Mindhunters (2004)

Renny Harlinin ohjaama Mindhunters kertoo FBI:n profiloijien koulutusleiristä, jonka aikana käy ilmi, että joku on virittänyt ryhmälle kuolettavan ansan. Elokuva etenee tunnettujen ja tuntemattomien näyttelijöiden kera varsin virkeästi. Tappaja joukossamme -asetelma ei ole mitenkään uusi keksintö, mutta se toimii tälläkin kerralla – varsinkin kun Harlin osaa nostattaa jännitystä aste asteelta kuin suomalaisessa saunassa.

Mindhunters on kokonaisuutena varsin onnistunut trilleri, joka pitää otteessaan loppuun saakka. Näyttelijöistä suosikkini on ehdottomasti muusikkonakin tunnettu LL Cool J aka James Todd Smith, joka esiintyi myös Harlinin vuonna 1999 julkaistussa Deep Blue Sea -elokuvassa. Mindhunters kuvattiin pääosin Hollannissa ja sen Suomen teatteriensi-ilta oli 4.6.2004.

IMDb / Elonet