Naiset paitsiossa (2006)

Offside / آفساید (Iran)
Ohjaus: Jafar Panahi
Pääosissa: Sima Mobarak-Shahi, Shayesteh Irani, Ayda Sadeqi
Kesto: 93 min.
Ikäraja: Ei tiedossa

Muistan varhaisesta lapsuudestani lähes joka ilta toistuvat television uutiskuvat Iranin ja Irakin sodasta (1980-1988), joissa panssarivaunut vyöryivät eteenpäin aavikolla. Nyt Israel ja Yhdysvallat pommittavat Irania ja sotaisat uutiskuvat vyöryvät jälleen päälle – tällä kertaa televisiosta ja puhelimesta.

Naiset paitsiossa (2006) on Jafar Panahin ohjaama tarkkanäköinen draama iranilaisesta yhteiskunnasta.

Jafar Panahi (s. 1960) on iranilainen ohjaaja, jonka elokuva Se oli pelkkä sattuma (2025) oli ehdolla viime viikonloppuna Oscar-gaalassa. Palkintoa ei tullut, mutta ohjaaja on arvostettu ja palkittu ympäri maailman. Iranissa hän on istunut vankilassa mielipidevankina ja palatessaan kotimaahansa Oscar-kiertueelta hän joutunee jälleen vankilaan.

Katsoin tällä viikolla Panahin elokuvan Naiset paitsiossa, joka vie katsojan jalkapallostadionille Iranissa. Käynnissä on World Cup -karsintaottelu Iran vastaan Bahrain, josta Iranin on mahdollisuus päästä MM-kisoihin Saksaan vuonna 2006.

Jatka lukemista ”Naiset paitsiossa (2006)”

Unelmien kenttä

(Field of Dreams, USA 1989)

Ohjaus: Phil Alden Robinson
Pääosissa: Kevin Costner, James Earl Jones, Ray Liotta

Field of Dreams (1989)

Phil Alden Robinsonin (mm. Sneakers) ohjaama Unelmien kenttä on hieman höpsö elokuva. Se kertoo iowalaisesta perheenisästä Ray Kinsellasta (Kevin Costner), joka rakentaa maissipellolleen baseball-kentän, koska ääni kehottaa häntä tekemään niin. Eräänä iltana kentälle ilmestyy joukko legendaarisia ja edesmenneitä White Sox -joukkueen pelaajia, jotka saivat aikanaan liigassa pelikiellon.

Olen nähnyt elokuvan aiemmin ehkä 25 vuotta sitten ja siitä on jäänyt jotenkin unenomainen muistijälki. Uusi katselukerta ei poistanut tätä fiilistä. Elokuva on sentimentaalinen ja paikoin naiivi kertomus unelmista ja niiden toteutumisesta. Aikuisten satuna se toimii jotenkuten.

Kevin Costnerin rinnalla elokuvassa nähdään muun muassa James Earl Jones, Ray Liotta ja Burt Lancaster. Sopii myös Tahko Pihkalan jatkokehittelemän pesäpallon ystäville.

Lisätietoa elokuvasta: IMDb / Elonet

Hymyilevä mies

(Suomi 2016)

Ohjaus: Juho Kuosmanen
Pääosissa: Jarkko Lahti, Eero Milonoff, Oona Airola

Hymyilevä mies (2016)

Juho Kuosmasen ohjaamaHymyilevä mieson käännetty englanniksi nimellä The Happiest Day in the Life of Olli Mäki eli Olli Mäen elämän onnellisin päivä. Käännösnimi on minusta jopa osuvampi kuin alkuperäinen.

Elokuva kertoo tositapahtumiin pohjautuen kokkolalaisesta nyrkkeilijästä Olli Mäestä (Jarkko Lahti), joka valmistautuu elämänsä suurimpaan päivään. Kyseessä on perjantai 17.8.1962, jolloin Mäki kohtasi Helsingin Olympiastadionilla järjestetyssä MM-ottelussa yhdysvaltalaisen Daveyn Mooren. Wikipedian tietojen mukaan Mäki vs. Moore -ottelu on edelleen suurin Suomessa järjestetty nyrkkeilytapahtuma (23 463 katsojaa).

Jatka lukemista ”Hymyilevä mies”

Pallo hukassa

(Major League, USA 1989)

Ohjaus: David S. Ward
Pääosissa: Tom Berenger, Charlie Sheen, Corbin Bernsen

Major League (1989)
Major League (1989)

Pallo hukassa on yksi niistä suomenkielisistä käännösnimistä, joita levittäjät ja tv-kanavat ovat käyttäneet useampaan kertaan eri elokuvien yhteydessä. Elonet-palvelussa nimikkeitä löytyy eri muodoissa seitsemän. David S. Wardin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan (mm. Puhallus, Uneton Seattlessa) baseball-komediaan Major League se itse asiassa sopii.

Elokuva kertoo Cleveland Indians -joukkueesta, jonka tuore omistaja tekee kaikkensa, jotta tiimi ei menestyisi. Tavoitteena on siirtää häviävä organisaatio lämpimämpään Miamiin. Tappioiden varmistamiseksi joukkue kootaan mahdollisimman oudoista ja epävakaista tyypeistä, joita näyttelevät mm. Tom Berenger, Charlie Sheen, Corbin Bernsen ja Wesley Snipes. Asetelma on siis hieman sama kuin esimerkiksi Poliisiopisto-elokuvissa.

Lopputulos on liki 30 vuoden jälkeenkin varsin mainio. Baseball-elokuvien ja urheilukomedioiden genreissä tämä varsinkin toimii. Yksi asia elokuvassa tosin ihmetyttää: miten ihmeessä Tom Berengerin hahmo Jake Taylor pääsee entisen naisystävänsä (Rene Russo) asuntoihin aina sisälle ilman avaimia. Ehkä samalla logiikalla kuin autot jätetään elokuvissa aina lukitsematta.

Katso elokuvan traileri

Lisätietoa elokuvasta: IMDb / Elonet

Viimeinen partiopoika

(The Last Boy Scout, USA 1991)

Ohjaus: Tony Scott
Pääosissa: Bruce Willis, Damon Wayans, Chelsea Field

The Last Boy Scout (1991)

Ohjaaja ja tuottaja Tony Scott kuoli 19.8.2012 ja kuolema on synnyttänyt internettiin paljon muistokirjoituksia ja Scottin uran kohokohtien kertauksia. Katsoin Scottin ohjaaman Viimeinen partiopoika -elokuvan jo aiemmin kesällä, mutta kirjoituksen julkaisu on venynyt. Olkoon tämä nyt jonkinlainen panos yhteiseen muisteluun.

Tony Scott on ollut toimintaleffojen tekijänä aina yksi suosikeistani. Olen pitänyt Scottin hämyn ja auringonlaskun värittämistä suoraviivaisista elokuvista. Viimeinen partiopoikakin on vauhdilla etenevää toimintaa, jossa on myös tarvittava määrä itseironiaa.

Jatka lukemista ”Viimeinen partiopoika”

Friday Night Lights

(USA 2004)

Ohjaus: Peter Berg
Pääosissa: Billy Bob Thornton, Lucas Black, Derek Luke

Friday Night Lights (2004)

Jalkapallo (football – ei soccer) on pyhä laji Yhdysvalloissa. Pyhä se on myös Odessan pikkukaupungissa Texasissa, jonka asukkaille high schoolin jalkapallojoukkueen menestys asettuu monien muiden elämänalueiden yläpuolelle. Peter Bergin ohjaama Friday Night Lights kertoo tositapahtumiin pohjautuvan tarinan vuoden 1988 jalkapallokaudesta ja Odessan joukkueen, The Permian High Panthersin, menestyksestä. Tässä kohden on mainittava, että Friday Night Lights on aavistuksen erilainen urheiluelokuva. Se ei ole perinteinen ryysyistä rikkauksiin -tarina, vaan pyrkii kuvaamaan urheiluhulluuttaa ja -menestystä hieman analyyttisemmin. Elokuva perustuu Buzz Bissingerin kirjaan.

Jatka lukemista ”Friday Night Lights”