Wolfs (Yhdysvallat)
Ohjaus: Jon Watts
Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Austin Abrams
Kesto: 107 min.
Ikäraja: K16
Ensi-ilta: 27.9.2024 (Suomessa Apple TV+)
Jon Wattsin (Cop Car, Spider-Man: No Way Home) ohjaama Wolfs on elokuva, jonka juonesta kannattaa tietää etukäteen mahdollisimman vähän. Mitä vähemmän tietää, sen viihdyttävämpi elokuvakokemus syntyy.
Rikosmaailmaan sijoittuvassa elokuvassa tosielämän kaverukset George Clooney ja Brad Pitt esittävät ongelmien selvittäjiä eli fiksereitä. Yleensä nämä hahmot ovat yksinäisiä susia (wolfs), kuten Harvey Keitelin hahmo Pulp Fiction -elokuvassa ja Jonathan Banksin hahmo Breaking Bad -sarjassa.
Myös Wolfs-leffassa fikserit toimivat soolona, mutta tällä kertaa ammattimiesten polut sotkeutuvat toisiinsa newyorkilaisessa luksushotellissa, johon molemmat on kutsuttu hoitamaan vaikutusvaltaisen naisen (Amy Ryan) hairahduksen jälkipyykkiä. Asetelmasta kehkeytyy viihdyttävä 107-minuuttinen rikosjännäri, jossa huumori pirskahtelee pinnalle kautta koko elokuvan keston.
Clooneyn ja Pittin kemia toimii eikä esimerkiksi nokittelu äidy missään vaiheessa vaivaannuttavaksi. Elokuvassa osataan myös hupailla ikääntyvien starojen kustannuksella ja naureskella tietyille toimintaelokuvien konventioille.
Elokuvan erilaisia tunnelmia tukee hienosti myös Theodore Shapiron säveltämä musiikki sekä muut musiikkivalinnat, kuten Saden Smooth Operator ja Culture Beatin bilebiisi Mr. Vain.
Wolfs-leffaa voi suositella lämpimästi, varsinkin jos pitää Steven Soderberghin elokuvista, kuten Ocean’s Eleven, Mieletön juttu ja Kimi. Ocean’s Eleven -leffahan on tietysti myös ensimmäinen, jossa Clooney ja Pitt nähtiin yhdessä. Blogista löytyvät aiemmista Clooney-Pitt-yhteistöistä Burn After Reading (2008) ja Ocean’s 13 (2007) sekä elokuva Michael Clayton (2007), jossa Clooney esittää myös tietynlaista fikseriä.
Wolfs on Applen elokuvatuotantoa ja Suomessa se tuli katsottavaksi suoraan Apple TV+ -palveluun 27.9.2024. Yhdysvalloissa elokuva oli pikaisesti rajatusti teatteriesityksessä. Teatterilevityksen puute on harmi, mutta toimii tämä kotonakin.
Lisätietoa elokuvasta:
Letterboxd / IMDb